Suomalainen leipäkulttuuri on yksi maailman monipuolisimmista ja harvinaisen rikas. Sekä idän että lännen vaikutukset ovat muovanneet suomalaisten leipämakua, jota paikalliset erikoisuudet täydentävät (lisää leipäkulttuurista).
Suomalaiset syövät ruokaleipää ja ruokaisia tuotteita (esim. piirakat ja pasteijat) yhteensä 50 kg/henkilö vuodessa. Ruokaisien tuotteiden suosiota selittää pitkälti ruokailukulttuurin välipalaistuminen. Kahvileipää ja konditoriatuotteita kulutetaan vuodessa noin 7 kg/henkilö.
Leivän ja viljatuotteiden osuus kotitalouksien ravintomenoista on noin 15 prosenttia.
Tuonnin osuus ruokaleivän kulutuksesta vuonna 2016 oli arviolta noin 16 prosenttia.
Suomalaisen ruokavalion ja -kulttuurin erityispiirre on runsas rukiin käyttö. Muualla maailmassa ruista käytetään rehuviljana, mutta Suomessa ruis päätyy lähes yksinomaan elintarvikekäyttöön. Myös kauran käyttö elintarvikkeena on ominaista suomalaisille.
Vehnä on edelleen selkeästi tärkein leipävilja, vaikka sen osuus kulutuksesta on hieman laskenut.